12 päivää lähtöön

Aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti ja onkin vaikea uskoa, että tammikuun lopulla, vajaan kahden viikon päästä vihdoin koittaa lähtö. Ensimmäistä kertaa oon lähdössä näin pitkäksi aikaa ulkomaille, oikeastaan edes muualle kuin Järvenpäähän, jossa oon asunut koko pienen ikäni. Siksi onkin jo korkea aika kerryttää uusia kokemuksia, yksin ja itsenäisesti. 

Niin kuin otsikosta tuleekin ilmi, oon lähdössä Rotterdamiin, Hollantiin täksi kevääksi vaihtoon.  Rotterdam on Hollannin toiseksi suurin kaupunki heti Amsterdamin jälkeen, ja ilmeeltään paljon modernimpi, sillä kaupunkia pommitettiin toisen maailmansodan aikana melkoisesti ja suuri osa siitä piti rakentaa uudelleen. Vaihtoaika on 5 kuukautta ja kohdeyliopisto nimeltään Erasmus Universiteit Rotterdam. Tarkoituksena on suoritttaa 30 noppaa ja kurssit ovat pääosin History, Arts & Culture -tiedekunnasta. Pääaineenani luen yleistä ja aikuiskasvatustiedettä Helsingin yliopistossa, ja vaihdossa käytävät kurssit sisältyvät mulla vapaasti valittaviin opintoihin. Ja ehkä sekin kannattaa nyt tässä vaiheessa mainita, että menen tosiaan vasta nyt maisterivaiheessa vaihtoon. Asunto – eli toisinsanoen huone kolmen hengen solussa – on jo hommattuna (yksityiseltä, koska koulun kautta asuntoja oli tosi niukasti), nyt vaan jännitetään vastaako se ollenkaan odotuksia.

Voisin tässä vaiheessa kertoa hieman myös tänne hakemisesta. Haku tapahtui  Helsingin päässä Mobility Online-portaalissa, jonne kirjattiin omat tiedot sekä hakukohteet ja haluttu vaihtoaika. Vinkkinä tuleville vaihtoonlähtijöille voisin vihjaista, että vaihtokohteista ja erilaisista mahdollisuuksista kannattaa ottaa selvää jo hyvissä ajoin ja valita useamman kuin yhden kohteen. Itse hain ensimmäisenä vaihtoehtonani Madridiin, josta olin ottanut hyvin selvää. Onneksi rustasin viime hetkellä toisen vaihtoehdon hakemukseen, sillä muuten vaihto olisi voinut jäädä toteutumatta. Rotterdam oli kaupunkina melko tuntematon mutta kiinnostavan oloinen, ja lopulta siellä tarjottavat kurssit sinetöivät valinnan. Helsingin yliopistolta varmistus hakijaksi valitsemisesta tuli melko nopeasti vielä helmikuun aikana, jonka jälkeen tuli vielä erikseen hakea kohdeyliopistoon. Tein hakemuksen Erasmus Universiteit Rotterdamiin keväällä 2017, ja tulin valituksi syksyllä 2017. 

Just nyt oon tietysti innoissani lähdössä, mutta tiedän, että mua tulee hirvittämään lähtöpäivänä niiiiiiin paljon se, että en oikeastaan tiedä minne oon menossa ja miten kaikki asiat tulee sujumaan.  Uskon kuitenkin, että vaihto on kerran elämässä-kokemus ja innolla odotan että pääsen elämään sitä :-). 

- Emilia 

Kommentit

Lukijat