Roadtrip

Teimme tovi sitten poikaystäväni kanssa roadtripin, lähtöpaikkana Madrid ja määränpäänä Rotterdam. Lähdin viime viikon torstaina Eindhovenista (huomattavasti halvempaa kuin Schipolilta tällä kertaa!!) lennolla Madridiin, ja jo samana iltana ajoimme itselleni vielä tuntemattomaan Barcelonaan. Kaiken kaikkiaan reissuun meni viisi päivää, ja ajelun lomassa ehdimme nähdä muutaman paikan vähän paremminkin. Matka eteni Espanjasta ensin Ranskaan, sitten Luxemburgin kautta Belgiaan ja lopulta Hollantiin. Tässä hieman tunnelmia – ja erityisesti kuvia – reissulta:


B A R C E L O N A 


Ensimmäinen välietappi oli tosiaan Barcelona, jonne saavuimme myöhään illalla.  Ehdimme seuraavana päivänä kiertää kaupunkia iltapäivään asti. Kävelimme La Rambla -kadulla ja käväisimme katsomassa myös rantaa. Sää ei ollut Espanjalle ominaisen lämmin, välillä jopa satoi. Syötiin burgerit NBA-ravintolassa ja jatkettiin matkaa kohti Ranskan Marseillea.



Burgerit NBA Cafessa


M A R S E I L L E

Marseillen vanha satama

Marseilleen saavuimme myöhään illalla, ja seuraavana aamuna tutustuimme kaupungin vanhaan satamaan. Aamuisen reippailun jälkeen oli kuitenkin jo aika jatkaa eteenpäin, määränpäänä Saint Tropez. Marseille vaikutti paikalta, jossa olisi ollut kiva viettää ihan kokonainenkin päivä.


Marseillen vanha satama


S A I N T  T R O P E Z 



St. Tropez oli kohteista ensimmäinen, johon ehdimme tutustua vähän paremmin. Ajomatka Marseillesta kesti alle kaksi tuntia, ja ensimmäisen kerran koko reissun aikana saavuimme kohteeseen jo hyvissä ajoin aamupäivästä. Syödä emme kyseisessä paikassa viitsineet, sillä annokset olivat kaikissa ravintoloissa toooodella hintavia – ainut pizzeria johon meillä oikeasti olisi ollut varaa oli harmiksemme kiinni. Tyydyin siis vain kaupasta ostettuun jäätelöön, joka kyllä maistui sillä helteellä. Tästä huolimatta kaupungin satama oli hieno, sieltä löytyi paljon veneitä eikä se ollut ihan täynnä turisteja. Paikka muistutti paljon Marbellan Puerto Banus-rantakatua; täältä löytyi veneiden lisäksi luksusliikkeitä ja jopa isoja muotikartanoita - me näimme ainakin Diorin sekä Chanelin. Paikka vaikutti kuitenkin sen verran kalliilta ja pieneltä, että paria päivää kauemmin siellä en ehkä itse viihtyisi. 





N I Z Z A

Nizzaan saavuimme verrattain aikaisin illalla, joten ehdimme heti auton hotellille parkkeerattuamme ihailemaan rantaa ja nauttimaan lämpimästä kesäillasta kävelyn merkeissä. Bongasimme Hard Rock Cafen hetken kävelyn jälkeen, ja nälkäisinä suuntasimme sinne syömään. Ravintolassa oli jonkinlainen teemailta ja bändi soittamassa - huonosti ja liian kovaa! Myöskään ruoka ei ollut samantasoista kuin muissa Hard Rock Cafeissa. 

hotelli Negresco (emme yöpyneet täällä, hehe)


Hotelli oli hieman syrjemmässä mutta kuitenkin lähellä rantaa, jonne suuntasimme vielä aamulla kävelemään. Keskusta jäi tällä kertaa näkemättä, sillä päivän määränpäänä oli Monaco. Tänne olisi kuitenkin kiva tulla joskus uudestaan ihan lomalle :-). 

Promenade des Anglais


M O N T E   C A R L O

Monaco oli upea! Paljon veneitä, upeat maisemat sekä useita hienoja autoja. Hintataso ravintoloissa ei mielestäni ollut ihan niin korkea kuin St. Tropezissa, jossa emme edes viitsineet syödä. Täällä kuitenkin vedimme napoihimme herkulliset annokset pizzaa ja pastaa. Kävelimme formularadan vierellä ja bongasimme useammankin Ferrarin. Muutaman tunnin aikana kolusimme kaikki tärkeimmät nähtävyydet - Monte Carlon casinon, sataman sekä ruhtinaan palatsin. Viimeisestä oli aivan huikeat maisemat! 







Casino de Monte Carlo














Monacosta lähdettyämme suuntasimme Keski-Ranskaan ja sattumanvaraiseen tienvarsihotelliin nukkumaan, ja aamulla navigaattoriin jo kirjoitettiinkin määränpääksi Rotterdam :-). 



B R Y S S E L 


Ajomatka Keski-Ranskasta Rotterdamiin kesti aamupäivästä keskiyöhön. Reissun viimeinen pysähdys (hyvin nopea sellainen) tehtiin Brysselissä, jota ennen pyörähdettiin myös Luxemburgin puolella. Lämpötila oli reilusti yli 20 asteen, vaikka kaupungissa köpötellessämme olikin jo ilta. Pikaisesti ehdimme nähdä vilauksen kesäisestä Brysselistä, mutta valitettavasti kovin kauaa emme voineet kaupungissa hengailla. Kuvassa Grand Place. 

- Emilia

Kommentit

Lukijat