Vierailijoita Suomesta I
Reilussa viikossa on tapahtunut kaikenlaista. Tällä hetkellä olen ilman asuntoa ja asun toistaiseksi hostellissa. Seuraavissa kahdessa postauksessa keskityn kuitenkin ihan muihin asioihin, nimittäin viimeiseen kahteen viikkoon, johon kuului yhteensä kolme vierailijaa Suomesta. Palaan asumistilanteeseen ja vaihdon kohtaloon sitten, kun tiedän itsekin enemmän. Nyt kuitenkin positiivisempiin asioihin:
Hyvä ystävä Jenna saapui Suomesta kylään reilu viikko sitten perjantaina ja vietti täällä vielä lauantain kokonaan. Ohjelmaan mahtui kaupungilla pyörimistä, syömistä, vähän kakkua ja paljon naurua. Aiemmin täällä hehkuttamani sää vaihtui auringonpaisteesta harmaaseen taivaaseen sekä sateeseen.
Viikottaisilla lauantain markkinoilla kiertelimme katselemassa erilaisia kojuja sekä ihastelimme kauniita kukkakimppuja. Näistä tuli kevätfiilis ❤
Kahvila Dudok on Rotterdamissa tunnettu herkullisista kakuistaan, joten sinne mekin suunnistimme makean nälässämme. Jenna maistoi juustokakkua, minä suklaakakkua - ja hyvää oli!!
Pohjoisen hoodeilta löysimme kuvauksellisia, värikkäitä seiniä, joiden edessä halusimme tietenkin kuvauttaa myös itsemme.
- Emilia
Kommentit
Lähetä kommentti